Tänään aamulla oli siis neuvolakäynti.

Meillä on onneksi nopea neuvola, ei mitään turhia jaaritteluja, mutta kuitenkin saa kaiken tarvitsemansa -tästä mä tykkään :)

Painoa on nyt tullut n. 300g viikko, mikä on kuulemma hyvä (mua noi vaakalukemat aina hirvittää, kun olen tottunut itseeni noin 10 kiloa kevyempänä jo lähtökohdin...)

Kuunneltiin sydänäänet, tulos 142 ;) Viittaisko toi nyt sitten poikaan?

Näin edellisyönä unta, että mulle syntyikin kaksoset, toivottavasti ei pidä paikkaansa :D

Hemoglobiini oli 130, verenpaine 125/72 eli kaikki kunnossa. Pissanäyte ok. Sain taasen uuden purkin täytettäväksi seuraavaa kertaa ajatellen.

Seuraavaksi onkin lääkärineuvola, ja sen sain sovitettua niin, että on lomautusviikon maanantaina 26.10 -eipähän tarvitse sen takia olla pois töistä.

Kaikki siis kunnossa, ja pikkuhiljaa eteenpäin jälleen -aika alkaa tässä kohta menemään siivillä!

Potkut vahvistuu, ja konttorituolissa on aika ajoin melkeinpä tukalaa olla. Saa nähdä kauanko tässä pystyn istuskelemaan. Selkä vetää nyt jo välillä iltaisin ihan jumiin.  Sentään iskias ei vielä ole oireillut ja pidän kaikkia ruumiinosia ristissä, että jättäisi mut rauhaan vastaisuudessakin.

Viikonloppu edessä ja vaatekaapin raivaus. Pitää vähän karsia sieltä niitä "toivottavasti tähän vielä mahdun josku tulevaisuudessa" vaatteita, niiden "tämä on nyt karu todellisuus ja nykyinen kokosi vaatteille". Olen pitkittänyt tätä (mukamas) ajanpuutteen takia, mutta nyt on pakko alkaa tekemään asialle jo jotain. Eipä ole järkeä täyttää käyttövaatekaappia vaatteilla, joita ei kerta kaikkiaan pysty käyttämään.

Viikonloppuna on muutenkin tiedossa lepuutusta, aah! Tänään olen n. seitsemään asti ihan YKSIN kotona, mikä on luksusta. Nautin siitä niin kauan kuin sitä riittää. Helmikuusta eteenpäin (vähintään) ei ole paljoa toivoa "yksinään" olemiseen vähään aikaan :)