Nyt ollaan sitten sairaslomalla, ja äitiysloman alkuun asti. Ei oikein ole vielä "kalahtanut" että oikeasti en enää mene töihin, kuin vuoden päästä.

Niin epätodellista, kun kuitenkin ihan vasta äskettäin oli kesä, ja piti olla hipi hiljaa edes koko raskaudesta :)

Eilinen oli olon puolesta taas IHAN hirveä. Aamulla oli lääkäri 8:40 ja se ei oikeastaan juuri mitään kysellyt, kirjoitti suoraan sen sairasloman vaan. Kyseli miten voin ja mitä oireita, ja totesi vain yksi kantaan että "kuuluu taudin kuvaan" eli ei mitään syytä huoleen, mutta rauhallisesti pitää ottaa ja kuunnella omaa oloa.

Ei tehnyt edes sisätutkimusta, kun sanoi, että edellisestä on niin vähän aikaa ja koska supistukset ei kerran ole kivuliaita niin tuskin mitään on tapahtunut myöskään kohdunkaulan osalta. Sinänsä ihan kiva, en nyt niin kovasti tuosta puolesta noillä lääkärireissuilla nauti :)

Mittasi vatsan (yläkäyrillä) ja myös kuunneltiin sydänäänet, mitkä jumputti 150. Aika tasaisesti on ollut tuossa 150 tienoilla nuo äänet.

Lekurin jälkeen menin töihin ja vein bostonkakkua työkavereille, jotka heti arvasivat mistä oli kysymys. Tyhmänä menin vielä istumaan yhteen palaveriin (jossa käytiin yleisluontoisesti ensi vuotta läpi, ja halusivat vielä kuulla mitä mulla on mielessä -ööö, vaakataso?!) ja se sitten olikin tosi fiksua... Istumista putkeen puolitoista tuntia (palaverin piti olla "ihan pikainen") ja siinä tunnin kohtaa jo arvoin, että lähdenkö vain pois. Ajattelin kuitenkin, että on viimeinen palaveri, että kaipa mä sen sitten kestän.

Työpöytää siivosin sen verran kuin viitsin, mun paikalle ei ole tulossa ketään joten sain luvan jättää suurinpiirteiin kaikki silleen kun ovatkin -käytännössä mun tuuraaja on samassa huoneessa, eli voi sitten käydä mun työpisteestä hakemassa tarvitsemansa.

Olo alkoi lähennellä hirveää, joten lähdin käymään "miehen puolella" töissä. Ollaan siis samassa työpaikassa, mutta meidän toimipisteillä on kilometrin välimatka -eli ei ihan hengailla fyysisesti kylki kyljessä, vaikka työn puolesta ollaankin läheisissä tekemisissä päivittäin. Siellä oli sitten erinäistä kysymystä, ja "pikainen käynti" johti sekin "pikapalaveriin" ja siellä sitten ruodittiin meidän järjestelmää läpi niin ATK puolen kuin tuotannonkin kanssa. :D Kaikki ei aina mene ihan niinkuin pitäisi... Noh, pääsin lähtemään alkuperäisestä suunnitelmasta siis 2 tuntia myöhemmin ja huomattavasti vähemmällä siivoilulla ja järjestelyllä mitä olin kuvitellut. Toisaalta eipä multa ne nostelut olis sujunutkaan, että hyvä näin.

Lähdin työpaikan pihasta vaan todetakseni, että pissapoika oli ihan tyhjä (varoitusvalosta päätellen) enkä kyllä ottanut riskiä ajaa sokkona 50km, kun kuitenkin säätila oli lähemmäs vesisade. Niimpä vielä uukkari, ja hakemaan nestettä miehen autosta, ja paikallistusta missä ihmeessä on konepellin vapautusvipu... Löytyihän se, mutta ohjekirjan avulla, koska alkoi tosissaan huumori loppua könyttyäni siellä penkin ja ratin välissä, tällä mahalla, kaksin kerroin. Matka Turkuun hakemaan poikaa alkoikin olla tuskaa. Volvon sähköiset penkkisäädöt sai kyytiä, ja löysin monta uutta jopa ihan eksoottista tapaa ajaa autoa. Mitäköhän noi säätöjen kehittäjät mahtaa oikein ajatella :) Tosi monta comboa siis löytyy kun kaikkea penkin osaa saa siirtymään ees suun taas ja ylös sekä alas :D

Kotimatkalle lähdin, heti kun sain pojan kyytiin, ja ajoin suorinta tietä kotiin, pelkkä kuvitelmakin ruokakaupasta sillä yrjötykseltä oli välittömästi pois suljettu. Jaa siis mun pitäisi levätä? Siinä vaiheessa ylhäällä oloa yhtä soittoa 6 tuntia...

Kotiin kun pääsin, heittäydyin sohvalle puuskuttamaan, kunnes puolen tunnin päästä soi puhelin, ja lähdin hakemaan koiralle ruokaa (ostan suoraan jälleenmyyjältä) ja siinä samassa on myös hoidettava se ruokakauppa. Päädyin ihan paikalliseen Siwaan, koska tiedän siellä tavaroiden paikat, eikä mitään merkillistä ollut ostoslistalla. Metodilla "kunhan perhe pysyy hengissä" nappailin vitaalit elintarvikkeet kärryyn ja menoksi.

Kenelle on yllätys, että loppuillan en saanut oltua missään? NÄrästi niin, että korvat meinas lähteä päästä. Ihme kippuramykkyrässä sain sohvalla oltua ja torkuttua pari tuntia. Jonka jälkeen oli pakko nousta syömään edes jotain. Samarin-Rennie-Activia jugurtti yhdistelmällä vähän alkoi helpottaa ja kun oli nukkumaan menoaika pystyin jo kuvittelemaan, että nukkumisesta oikeasti tuleekin jotain.

Aamulla oli taas aivan yrjö olo! Seitsemältä olin varma, että sängyssä en pysty olemaan viittä minuuttia kauempaa. Rakas mieheni kuitenkin hieroi mun hartiat (jotka siis nekin huusi hoosiannaa) ja sen jälkeen nukahdin uudelleen ja heräisin pirteänä ysiltä.

Nyt olen vannottanut itselleni, että tuollaista olotilaa EI ENÄÄ hankita. Koska selkeästi max on 2 tuntia, minkä jälkeen on pakko päästä istuma/makausasentoon. 90 asteen istuminen tuolilla / auton penkillä or missä tahansa on liikaa. Se nyt on vaan fakta, ja jos sitä sääntöä rikkoo, kärsimyksen joutuu itse kestämään -eli paree se on vissiin painaa kalloon -mutku on niin paljon tekemistä :D Pieneissä pätkissä ja pikku hiljaa -mikä on mun luonteellani melkein mahdotonta, mutta mä lupaan yrittää!

Senkki kasautui eilen! JEE! Ensi viikolla aloitan sen täyttämisen, jahka ensin muistan ostaa vauvan vaatteille pesuaineen, jotta saa kierrätettyä noi pakkauksen neutraalit koneen kautta. Vielä en mitään muuta sinne aio laittaa, kun ei kerran tiedä tulokkaan merkkiä. Tytöille vauvan vaatteita on jonkun verran enemmän "jemmassa" kuin pojalle, mutta molempia löytyi viimeisen penkomisen jäljiltä. Olin molemmista muksuista säästänyt ne "ihanimmat" ja ne nyt sitten tulee vielä kertaalleen jommat kummat käyttöön.

Jaahas, nyt käy matka laittamaan Karjanlanpaisti uuniin ja sen jälkeen lähdetäänkin lasten kanssa paistamaan makkaraa metsään, siellä alkoi juuri sopivasti satamaan nimittäin lunta :)