Oli se siis sitä...

Perjantaina supistukset senkun kipeytyi, ja puoli yhdeksältä soitin sairaalaan, että kauanko nyt odotan. Käytännössä kuitenkin viikot ei olleet täysiaikaiseksi täynnä. Käskivät vain suihkuun, josko siitä helpottaisivat.

Joo, ei helpottanut. Sen suihkuttelun jälkeen, ei ollut enää kahta puhettakaan, onko tämä nyt sitä vai ei. Koko ajan voimistuvaa ja eri tavalla vihlovaa supistelua alkoi tulla kymmenen minuutin kahdeksan minuutin välein. Isäntä kylläkin toiveikkaana meni kymmeneltä nukkumaan. Ei kumminkaan mitään nukuttua saanut, mä kun enää siinä kohtaa ollut kovin hiljainen, sen verran kovasti poltteli ja sattui.

Puoli kahdeltatoista laitoin miehelle kahvit tippumaan, ja se tassuttikin yläkerrasta alakertaan ihmettelemään. Sen verran oli pöllämystynyt ja uninen, että kysyi ihmeissään "miksi sä kahvia keität, aiotko SÄ juoda kahvia?" Heh, no joo, en oo puoleen vuoteen juonut kahvia... Kerroin, että ihan hänelle keitin, ja nyt ollaan kohta lähdössä sairaalaan. Mies oli epäuskoisen näköinen, ja sanoi, "ethän sä nyt voi synnyttää, en mä oo valmis" *reps* Mä en voinut muuta kuin nauraa, siis juu, anteeksi, etten kysyny lupaa :D

Turussa oltiin yhdeltä, vietiin tyttö hoitoon mun äidille ja sitten synnärille.

HUOM! tästä eteenpäin suht siisti synnytyskertomus, mutta älä lue, jollet halua tietää yksityiskohtia ennen synnytystä :)

Kello oli puoli kaksi kun saavuttiin osastolle, päästiin suoraan synnytyshuoneeseen, vissiin katsoi mun päältä jo, että aika tukalaa on olla... Muistan joskus ensimmäisestä istuskelleeni jossain siellä synnärillä ihan tuolillakin -nyt ei ollut mitään toivoa sellaisesta "rauhallisesti istualtaan käyrän otosta" :D

Tunnin verran oltuani aloin ottaa ilokaasua, koska edellisillä kerroillakin oli se auttanut suht hyvin. Nytkin sen avulla pääsi kivuliaimman huipun ohi -joka on siis tässä vaiheessa se "päämäärä" -Kuuden aikoihin en enää kestänyt vaan aloin kysellä muita vaihtoehtoja, nimittäin ilokaasusta ei juurikaan ollut enää siinä kohtaa hyötyä. Kätilö ehdotti kohdunsuunpuudutusta, joka laitettiinkin melkein saman tien.

Se oli ihanaa. Heti toisen supistuksen tultua ero oli kuin yöllä ja päivällä. Edelleenkin otin ilokaasua supistukseen, mutta oltiin tavallaan palattu siihen tilaan missä olin kun tulin sairaalaan -pystyin jopa torkkumaan supistusten välin.

Toinen puudutus laitettiin vielä juuri ennen kun olin tarpeeksi auki ponnistuvaihetta varten. Siinä neula osui johonkin hermoon, niin että koko jalka sai sellaisen sähköiskun ja sattui niin perkuleesti... No, se Kyllä siitä sitten unohtui... :D

Pieni poika syntyi 8:18 perjantai aamulla (viikoilla 37+6), eli kokonaisuutena synnytys edistyi koko ajan hyvin ja oli melko nopeasti ohi.

Kotiin päästiin maanantaina, epäiltiin pojan olevan keltainen mutta parin verikokeen jälkeen pääsimme onnellisesti kotiin. Nyt opetellaan tätä yhteiseloa kotosalla.

Palaillaan, työnantaja kutsuu!!!