Enhän minä ilman blogin kirjoitusta osaa olla, eli uuden blogin aloitukseen:

Täältä tullaan elämä! Blogi jatkaa siitä, mihin tämä blogi jää.

Tervetuloa kurkkimaan mitä meille kuuluu :)

Jossain vaiheessa varmaan blogi menee salasanan taakse -ainakin siinä vaiheessa kun jälkikasvusta tulee kuuluisa, fiksu ja filmaattinen ;) Mutta ainakin nyt toistaiseksi mennään ihan salasanattomasti :D

On erinäisiä asioita, mitkä ainakin minulle tuli täysin puuntakaa, juurikin silloin kun sain esikoisen. Edelleenkin, vaikka nyt jo kolme on saatettu maailmaan -on tietyt asiat vain "unohtunut" ja varmasti niin on tarkoitettukin.

Ajattelin kuitenkin kirjoitella näitä ylös, jotta kanssasisaret pääsisivät vähän helpommalla, ja samalla myöskin saisivat sen rauhallisen tunteen, kun synnytys on ohi -että nämä asiat / tuntemukset / tapahtumat ovat ihan normaaleja.

Ensimmäinen asia, mikä aina yllättää on jälkipoltot. Jotenkin sitä kuvittelee, että se kipu loppuu siihen synnytykseen. Tavallaan loppuukin, mutta seuraavana yönä ja mahdollisesti jo nopeamminkin alkavat jälkipoltot, jotka siis yksinkertaisesti johtuvat siitä, että kohtu supistelee takaisin kohti "normaalimittoja". Polttoja voisi kuvailla lähinnä ultimate menkkakivuiksi. Näihin kannattaa vuodeosastolla ihan reippaasti vaan pyytää särkylääkettä. Mäkin sanoin tästä synnytyksestä jo heti kun pääsin omaan huoneeseen, että tuokaa kipulääke, koska ne kivut yltyy yllättävän äkkiä ja turhaa on kärsiä tarpeettomasti (eihän se särkylääke kumminkaan koko sitä kiputuntemusta pois vie, mutta helpottaa).

Jälkivuoto voi myös säikäyttää. Aluksi ne sairaalan tarjoamat siteet tuntuu vitsiltä, mutta hyvin pian sinulle valkenee, että ne on ihan aiheelliset. Ennenkaikkea ne on mukavan pehmeät (jos tässä kohtaa nyt voi mukavasta puhua) eli mitkään tämän hetken trendisiteet "ihanan mikronohuet" ei todellakaan ole tätä tilannetta varten. Siteet on niin kovia, että ne hinkkaa jo ennestäänkin "hivenen" helliä paikkoja ihan liikaa -ja tuloksena on entistä kivuliaampi alakerta. Ihan suosittelen lämpimästi: kaksi tälläista paksua sidettä vaan päällekkäin, ainakin aluksi.

Tikkien määrästä toki riippuu, millainen on olotilasi synnytyksen jälkeen (ja tietenkin myös synnytyksen rajuudesta muuten). Mulla on synnytykset olleet kuitenkin melko helppoja, enkä ole revennyt yhdelläkään kerralla pahasti. Ensimmäisestä minulla leikattiin väliliha, ja se onkin ollut kaikkein kivuliain kokemus -synnytyksen jälkeisistä vaivoista siis. Haavoihin ja tikkauksiin sen verran, että se useasti suihkuttelu on ainoa mikä siihen auttaa. Ihan aluksi ei voi kuvitellakaan mitään ilmakylpyjä, mutta heti kun vuoto vähäsen laantuu, niin kannattaa antaa myös ilmaa alakertaan -se nopeuttaa parantumista huomattavasti, eikä tule mahdollisen hautomisen seurauksena mitään tulehduksia. Sairaalassa on totuttu kaikenmaailman eritteisiin, eli pyyhe vain sängylle ja pikkarit hetkeksi pois -siellä pyykkihuolto toimii, eikä turhaan kannata kainostella.

Yksi melkein voi sanoa yllättävimmistä asioista synnytyksen jälkeen on se kun vauva alkaa imeä rintaa. Se siis ei ole mikään ihan hento ote, mikä sillä vauvalla on, melkeinpä voisi kuvitella, että se aikoo imaista sen koko tissin kerralla... Tunne on siis aikamoisen huikea, mutta niin sen kuuluukin olla. Siitä ainakin tietää, että vauva tietää mitä se on tekemässä :) Niitä elämän suuria ihmeitä!

Seuraava tuskan hetki tulee, kun maito alkaa nousta rintoihin. Voi elämä. Juuri kun ajattelit, että tämän tukalampaa olotilaa ei voi olla, otapa pienet tirsat ja AVOT oot Dolly Parton ja rinnat on NIIN pinkeät, että et olis ikimaailmassa voinut kuvitellakaan saavasi sellaiset meijerit. Ja sitten kannattaa ottaa opista vaarin! Ainakin TYKS:ssä suositellaan kaalinlehtiä kun maito nousee, se ei ole vitsi! Se voi tuntua siltä, ja ensimmäinen ajatus onkin (ainakin mulla), että JOO JOO, varmaan alan nyt rintojani johonkin kaaliin kääriä. Mutta se siis kannattaa, ihan oikeasti. Ensimmäisestä en uskonut -voi hellan lettas sentään mitä tuskaa, toisesta olin vähän liian myöhässä, ja tästä kolmannesta iskin kaalit rintoihin HETI kun alkoi tuntua siltä, että rinta täyttyy. Kaalista siis rikotaan sisäpinta, ja siitä erittyvä neste helpottaa turvotusta. Koska rinta täyttyy se myös turpoaa, ja tähän turvotukseen ei oikeastaan auta mikään muu kuin kaali. Haju on sitten toissijainen juttu, kaalihan haisee, ja myös sitten rintasi haisevat kaalille, mutta vauva ei välitä siitä. Kannattaa siis uskoa, ja käyttää kylmää kaalia se on vain itsellesi helpompaa :)

Toinen asia tissien täyttymisen estämiseksi on lypsäminen. Sitä kannattaa tehdä niin, että rinnat on mahdollisimaan vähän "superpinkeät" eli käytännössä kun nännipihankin ympäriltäkin alkaa kovettua (tisseistä siis oikeasti tulee kovat, tää ei oo vitsi...) niin mars lypsämään! Mä käytin ihan suvereenisti lavuaaria. Heruttelin sinne ylimääräiset maidot, määrät on kuitenkin niin  pieniä, ettei sitä vielä varsinaiseksi lypsämiseksi voi kutsua. Voi kestää hetken ennenkuin mitään alkaa tulla, mutta loppukädessä tämä kannattaa. Lisäksi kävin aina heruttamassa vauvan syömisen jälkeen ylimääräiset pois toisesta tissistä, jotta pystyy taas odottamaan seuraavaan imetyskertaan asti. Nykyinen suositushan on, että kerrallaan syötetään vain yksi rinta kerrallaan.

Maidon tuotanto tasoittuu pikkuhiljaa, mulla on kestänyt suurinpiirtein viikon verran, ennenkuin alkaa käydä niin, ettei tissit piukota enää ihan jumalattomasti. Tätä piukotusta kestää kuitenkin täysimetyksen ajan -aina varsinkin silloin, kun vauva esim. yhtäkkiä nukkuukin pidemmän pätkän -ja oot taas helisemässä tissiesi kanssa -ne kun on aika hyvin ajastettuja vauvan alkuperäiseen rytmiin... Ja eikun lypsämään -vauva kun ei saa kunnon otetta myöskään turhan täydestä rinnasta.

Sanottakoon, että mulla maidontuotanto on aina ollut sitä luokkaa, että parikin vauvaa olis helposti pystynyt syöttämään... Tämä on siis vain minun näkemykseni rintojen täyttymisestä. Joillekin ei toki maito nouse, ja joutuu käyttämään pulloa, mutta se on sitten ihan toinen tarina, josta minä en tiedä mitään.

Oudoin (omasta mielestäni) ilmiö vauvan syntymän jälkeen on, että en tykkää että muhun kosketaan kun imetän... En tiedä mistä ihmeestä se johtuu, mutta jotenkin se imetys on "pyhä hetki". Tämä tuottaa ongelmia mun miehelle, hänen näkökulmastaan, kun oon siinä sitten silleen "sopivasti" hellyyden osoituksille. Ja mieli tekis rääkästä ja lujaa! En kuitenkaan raaski ja halua loukata miestä, joka kuitenkin vain tarkoittaa hyvää. Jossain vaiheessa tämä pitää kuitenkin ottaa puheeksi, mutta nyt, kun olemme juuri kotiutuneet ja homma on kokonaan uutta miehelle, yritän välttää konflikteja.

Sitten se tärkein, mikä meiltä äideiltä TODELLA usein unohtuu. Jakakaa vastuuta, antakaa myös miehen tehdä ja pitäkää "turpanne tukossa". Neuvokaa, kun neuvoa kysytään, mutta älkää ladelko kuudensadan kohdan muistilistaa pelkästään vauvan kantamisesta olohuoneesta keittiöön! Tämä jos joku saa miehen vauvanhoitoinnon laskemaan -ja sitä kadutte vielä karseasti tulevaisuudessa. Jos "haluatte itsellenne" osallistuvan ja oma-aloitteisin tasavertaisen puolison vauvan hoidossa, niin antakaa miehelle tilaa. Se näyttää kömpelöltä ja välillä koomiseltakin, mutta ÄLÄ naura, älä edes hymyile. Mies oikeasti vasta tutustuu vauvaan, hän ei ole tuntenut sen liikkeitä saatikka ollut mitenkään valmis (kuitenkaan) tähän kääröön, joka kaikessa ihanuudessaan sulattaa karskimmankin miehen sydämen.

Vauva-aika on ihanaa, itse vauva on ihana, ja kaikki mikä liittyy vauvaan on ihanaa... Nämä ensimmäiset kuukaudet eletään ruusunpunaiset silmälasit nenällä ja nautitaan vauvasta. Vaikka niitä olisi kuinka monta, niin joka kerta on ihmeellinen. Aina joka kerran täyttyy mieli siitä valtavasta onnen tunteesta sitä pientä pötkylää kohtaan, joka tuhisee ja inisee ja imputtaa rinnalla tyytyväisenä.

Blogin kohtaloa en ole vielä päättänyt. Vauvasta en tänne ala sen enempää kirjoittelemaan. En tiedä alanko kirjoittaa vauvasta blogia lainkaan, tiedän, että vauvakiireet imaisee mukaansa ja blogimaailma menettää merkitystään. Onhan tämä ollut koko raskauden ajan sellainen henkireikä ja vertaistuen kohtaamispaikka. Edelleen seurailen mulla seurannassa olevat raskausblogit sinne "Grande Finaleen" asti.

Kiitos teille kaikille, kun olette jaksaneet lukea ja kannustaa sekä ennenkaikkea kommentoida ja elää mukana tämän koko ajan. "Sekaisin elämästä" -blogi jatkaa ainakin yleismaailmallista juttua, vaikkei se varsinaisesti olekaan keskittynyt alunperin kuin käsitöihin ja koiraan :) Kyllä sielläkin silti meidän normaalielämä paistaa läpi, ja varmasti mainintoja lapsista tulee silloin tällöin. Päivitystahti varmasti tulee hidastumaan, mutta niinhän se on, että elämässä asiat vaan vaihtavat tärkeysjärjestystään kulloisenkin elämäntilanteen mukaan.

Oikein aurinkoista ja mukavaa kevättä toivottelee Sanna, kyllä me vielä "nähdään" :D

Oli se siis sitä...

Perjantaina supistukset senkun kipeytyi, ja puoli yhdeksältä soitin sairaalaan, että kauanko nyt odotan. Käytännössä kuitenkin viikot ei olleet täysiaikaiseksi täynnä. Käskivät vain suihkuun, josko siitä helpottaisivat.

Joo, ei helpottanut. Sen suihkuttelun jälkeen, ei ollut enää kahta puhettakaan, onko tämä nyt sitä vai ei. Koko ajan voimistuvaa ja eri tavalla vihlovaa supistelua alkoi tulla kymmenen minuutin kahdeksan minuutin välein. Isäntä kylläkin toiveikkaana meni kymmeneltä nukkumaan. Ei kumminkaan mitään nukuttua saanut, mä kun enää siinä kohtaa ollut kovin hiljainen, sen verran kovasti poltteli ja sattui.

Puoli kahdeltatoista laitoin miehelle kahvit tippumaan, ja se tassuttikin yläkerrasta alakertaan ihmettelemään. Sen verran oli pöllämystynyt ja uninen, että kysyi ihmeissään "miksi sä kahvia keität, aiotko SÄ juoda kahvia?" Heh, no joo, en oo puoleen vuoteen juonut kahvia... Kerroin, että ihan hänelle keitin, ja nyt ollaan kohta lähdössä sairaalaan. Mies oli epäuskoisen näköinen, ja sanoi, "ethän sä nyt voi synnyttää, en mä oo valmis" *reps* Mä en voinut muuta kuin nauraa, siis juu, anteeksi, etten kysyny lupaa :D

Turussa oltiin yhdeltä, vietiin tyttö hoitoon mun äidille ja sitten synnärille.

HUOM! tästä eteenpäin suht siisti synnytyskertomus, mutta älä lue, jollet halua tietää yksityiskohtia ennen synnytystä :)

Kello oli puoli kaksi kun saavuttiin osastolle, päästiin suoraan synnytyshuoneeseen, vissiin katsoi mun päältä jo, että aika tukalaa on olla... Muistan joskus ensimmäisestä istuskelleeni jossain siellä synnärillä ihan tuolillakin -nyt ei ollut mitään toivoa sellaisesta "rauhallisesti istualtaan käyrän otosta" :D

Tunnin verran oltuani aloin ottaa ilokaasua, koska edellisillä kerroillakin oli se auttanut suht hyvin. Nytkin sen avulla pääsi kivuliaimman huipun ohi -joka on siis tässä vaiheessa se "päämäärä" -Kuuden aikoihin en enää kestänyt vaan aloin kysellä muita vaihtoehtoja, nimittäin ilokaasusta ei juurikaan ollut enää siinä kohtaa hyötyä. Kätilö ehdotti kohdunsuunpuudutusta, joka laitettiinkin melkein saman tien.

Se oli ihanaa. Heti toisen supistuksen tultua ero oli kuin yöllä ja päivällä. Edelleenkin otin ilokaasua supistukseen, mutta oltiin tavallaan palattu siihen tilaan missä olin kun tulin sairaalaan -pystyin jopa torkkumaan supistusten välin.

Toinen puudutus laitettiin vielä juuri ennen kun olin tarpeeksi auki ponnistuvaihetta varten. Siinä neula osui johonkin hermoon, niin että koko jalka sai sellaisen sähköiskun ja sattui niin perkuleesti... No, se Kyllä siitä sitten unohtui... :D

Pieni poika syntyi 8:18 perjantai aamulla (viikoilla 37+6), eli kokonaisuutena synnytys edistyi koko ajan hyvin ja oli melko nopeasti ohi.

Kotiin päästiin maanantaina, epäiltiin pojan olevan keltainen mutta parin verikokeen jälkeen pääsimme onnellisesti kotiin. Nyt opetellaan tätä yhteiseloa kotosalla.

Palaillaan, työnantaja kutsuu!!!

Olen nyt kellottanut kipeitä supistuksia iltapäivä klo 3:sta asti.

Saa nähdä tuleeko lähtö lähiaikoina, vai laimenevatko, mitään sen tiheämpää ei ole levossa -jos liikkuu niin välit pienenee...

Katsellaan, josko tästä nyt tuli kuitenkin "aikainen lintu" ;)

Puuhkuttaen ja puhisten eteenpäin...

Kun nyt mulla on sellainen olo, että tänne blogiin ei tule kertakaikkian kirjoitettua mitään positiivista, niin päätin listata erinäisiä asioita, jotka on siis hyviä ja huonoja raskaana ollessa.

Kaikesta päätellen, voisi sanoa, että aina kun mulla on kaikki hyvin, ei blogiin niin tule päivitystä. Heti kun alkaa ärsyttää/sattuu/muuten vaan on huono olla, tulee kirjoiteltua blogiin :) Näin se vaan menee, tämä on tavallaan se "purkautumispaikka", koska en jaksa uskoa, että niin kannustava ja ihana mieheni onkaan, häntä ei ihan näin yksityiskohtainen selostus kiinnosta kysymykseen "miten on tänään mennyt?" Hän kyllä jaksaa kysyä sitä joka päivä, josta olen tosi kiitollinen.

Plussat

• ei saa laihduttaa, kiloja tulee koko ajan, ja niin kuuluukin
• oikeus olla vähän rempallaan (siis jollei jaksa panostaa)
• saa syödä mitä mieleen tulee, tietyin lääketieteellisin rajoituksin, ilman suurempaa omantunnon tuskaa
• Vauvan liikkeet
• olen saanut nukkua hyvin aina 8kk asti, mikä on keskimäärin hyvin! Vasta viimeisen kuukauden aikana on alkanut supistella ja kipuilla niin, että se on haitannut yöunta.
• saa nukkua kun väsyttää (kylläkin vasta täysin äitiyslomalla)
• Jollei jaksa, ei ole pakko (muuta kuin sisäinen pakko, mutta se menee ohi)
• raskausajan massu
• Tästä raskaudesta on ollut todella vähän varsinaista kipua. Edellisestä kovat iskiaskivut olivat ihan yhtä helvettiä, ja nyt on jotenkin senkin puolesta vaikea käsittää, että tämä raskaana olo oli kuitenkin kipujen puolesta "niin helppo".
• kiire lakkaa viimeistään viimeisen kuukauden aikana, kummasti vauhti hiljenee, ja on myös aikaa omille ajatuksille (työn yms. velvollisuuksien jäätyä taakse)
• mies huomioi eri tavalla, on aidon huolestunut puhinoista ja myös toisaalta liikuttavan kiinnostunut itselle ihan itsestään selvistä asioista
• rakkaus mieheen syventyy entisestään, tavallaan käperrytään toisiimme nyt, kun tiedämme, että kauaa emme ole vain kahden
• Lupa shoppailla, varsinkin kun mieskunnalla ei ole aavistustakaan, mitä kaikkea oikeasti tarvitaan :)
• Viimeisen kuukauden pääsee kuuntelemaan vauvan sydänääniä joka viikko neuvolaan
• tuleva uusi perheenjäsen tietenkin :)

Miinukset

• alkuraskaudesta pelko, että tämä ei jatku
• keskiraskaudesta pelko, että jos kuitenkin menee kesken
• loppuraskaudesta pelko, että jollei syntyessään tai synnytyksessä kaikki menekään hyvin
• miehelle tulee kiukuteltua ihan turhaa (ja ilman näkyvää syytä)
• kokkaaminen ajoittain mahdotonta, koska kaikki haisee
• mikään ruoka ei maistu, koska ne haisee, tästä seuraa tietenkin paha olo. Viikkoja takana mannapuuro+mansikkakiisseli yhdistelmällä
• lapsille tulee närjäistyä, ihan jo siksi, että sattuu selkä, vatsa ja supistaakin yhtä aikaa. Tosin selitän, että äitiä sattuu, mutta ei se silti kivalta tunnu
• turvotus (eikä siis mikäään minimaalinen vaan sellainen jalat limppuina tyyppinen)
• närästys, aivan käsittämättömän kamala närästys toisella kolmanneksella, nyt närästys on hellittänyt, koska vauva on aavistuksen laskeutunut. Närästys oli sitä luokkaa, että hiljaa sohvalla makoilu ilman mitään liikettä oli välillä ainut vaihtoehto ja siltikään ei ollut hyvä. Näissä kohdin mies oli yleensä jo muutaman tunnin jälkeen jo kovasti huolissaan ja kyseli "onko tuo vaarallista". Näytti ilmeisesti myös ulospäin tuskaiselta.
• liikkuminen alkaa olla vaivalloista (lähinnä loppuraskaus) ja osin myös kivuliasta
• tekemättömät työt rassaa, tuntuu että aika loppuu
• pelottava tunne, joko jo nyt vauva syntyy, tuntuu, ettei sittenkään ole valmis "ihan vielä". Jännä juttu, että loppuraskaus ikäänkuin tulee äkkiä, vaikka aikaa valmistautuahan on ollut 8kk...
• Loppuraskaudesta alkaa nukkumista häiritsemään erinäiset kivut (liitoskivut ja kiinnikekivut) sekä vessassa ramppaus.
• olet vapaata riistaa, kenellä tahansa on oikeus arvostella ulkonäköäsi ja kommentoida oletko lihonut, onko vatsasi nyt iso, ja miten onkaan mahdollista, että mahasi vielä TUOSTA kasvaa... Todella kannustavaa. Itselle muistiin: en enää koskaan, ikinä,kommentoi kenenkään raskaana olevan ulkonäköä! (jos nyt yleensä olen niin joskus tehnyt)
• Enää ei valita, mitä halutaan päälle, nyt mennään sillä, mikä mahtuu!

Edelleen on vaikea käsittää, että puhutaan enää viikoista, kun meillä on sitten se tuhinakäärö :) Jotenkin niin odotan sitä, että pääsen omiin vaatteisiini. Tämä on sinänsä huvittavaa, kun en oikeasti ole mikään ulkonäköihminen, mutta miten voikin rassata niin paljon se, ettei saa niitä "omia" ihania vaatteita käyttää :) Lähinnä tällä hetkellä mennään isännän vaatekaapin sisällön mukaan -enkä ala enää yhtään kokoa isompia ihan itselleni ostaa :)

Yhdet housut ja pari paitaa on sellaiset jotka menee päälle, ja siis toimivat silloin, kun on pakko näyttää "ihmiseltä" muuten mennään (miehen)  verkkari ja (miehen) t-paita linjalla kotioloissa :)

Mä oon NIIIIIIN raskaana. Nyt alkaa oikesti tuntea, miten kaikki on jotenkin niin vaivalloista. Pitää miettiä, milloin lähtee liikkeelle, miten kävelee, missä järjestyksessä asiat tekee, jotta pystyy kaiken saamaan valmiiksi mahdollisimman vähällä askelmäärällä.

Mun jalat on kuin limput, nestettä on siis niin paljon, että kun sormella painaa on min. 5 min kuoppa jalassa -ällöttävää! Mä vaan paisun kuin pullataikina, ällöttävää! Mun iho on kuiva kuin korppu -ällöttävää! Just nyt tuntuu, ettei tässä raskaana olemisessa ole juuri mitään positiivista, mutta näin kai sen pitääkin mennä ;)

SakariNella kuitenkin potkii ja muljaa tasaisesti, ja siitä tulee aina jotenkin niin epätodellinen olo. En siis usko vieläkään mihinkään uuteen ihmistulokkaaseen, vaikka sainkin puolet niistä lipastoon siirtyvistä vaatteista siirrettyä tänään aamulla. Huomasin uuden oireen. Pystyssä oleminen alka heikottaa, hip hurraa! Eli vielä vähemmän mobiliteettia tiedossa.

Vähän naurattaa ne kaikki suunnitelmat mitä mulla oli äitiysloman varaan laitettu. Heh, ei oo tullut pieneen mieleenkään lähteä shoppailemaan. Eipä ole kyläilty ei. Enpä ole muutenkaan siivonnut / puunannut saatikka järjestellyt yhtään mitään, mitä ei ole pakko. Kerta kaikkiaan kun en taivu, välillä tekis mieli itkeä, ja itkenkin, oonhan sentään raskaana ja siihen mä sentään pystyn!

Jännää on se, että silloin kun olis energiaa (toisin sanoen ei meinaa koko ajan nukahtaa istuvalleen) niin silloin sattuu/kolottaa/särkee/pyörryttää yms. fyysistä, ettei voi. Sitten kun on fyysisesti ihan ok olo, niin silloin ei viitis/pysty/jaksa tehdä yhtään mitään. Mulla ei siis TODELLAKAAN ole ollut mitään kolmannesta jolloin "tunnet itsesi energiseksi ja saat paljon aikaan" PAH kaikki tuollaiset julkaisut, ei raskaana olevien propagandaa sanon mä!

Toisaalta mitäänhän ei ole pakko tehdä, kunhan pyykit on pyykätty ja ruokaa laitettu, niin muun ruokakunnan jäsenille tuntuu olevan ihan ok. Mies on tähän asti myös hoitanut imuroinnin -koska se ei kertakaikkiaan sovellu enää mun ruumiinrakenteelle -varsinkaan kun nyt se pystyssä olokin on huono ...kele!

Enitenhän tässä päähän ottaa se, kun niin paljon olis "tehtävää" eli sellaista hommaa, jonka on siirtänyt eteenpäin, "sitten kun on aikaa" ja nyt olis sitä aikaa, mutta nyt ei saa mitään tehtyä. Yksikään niistä asioista ei maata kaada, mutta olis mukavaa, kun olis tehtynä. Esim. kaappien raivaamista turhasta roinasta olis vaikka kuinka paljon, kaiken maailman järjesteltävää ja paikoilleen laittoa aina pölyjen pyyhkimiseen "paikoista joihin kukaan ei koskaan katso". Vaikeintahan tässä on, että minä tiedän, että nuo asiat on tekemättä...

Isäntä oli eilen hyvin huolissaan suihkussa, kun heräsi todelisuuteen. Kuka meillä sitten pesee pyykit, ja laittaa ruuat, kun sä oot sairaalassa? :D Retkahdin nauramaan, ainut asia, siis tässä synnytysasiassa mikä häntä huolettaa on miten ruoka ja pyykkihuolto toimii :) Hän kyllä siis osaa ihan hienosti käyttää koneita ja varmasti saa syötävää kaupasta itselleen, mutta kun on kerran niin tottunut tämän hotellin palveluihin, nyt kun oon kotona ollut jo pidemmän aikaa. Lohduttelin miestä ja totesin, että eiköhän se vauvan tulo kuule vaikuta moneen muuhun asiaan paljon radikaalimmin... Heh, näin jälkeenpäin, ei vissiin kovin lohduttavaa ;)

Nautin hiljaisuudesta, nytkin olen herännyt jo ennen yhdeksää, mutta yksikään "mölytoosa" ei ole kämpässä päällä. Telkkarin ajattelin avata yhden pintään kun alkaa neloselta vauva tulossa.

Kylläpä alkoi taas hiukoa tämä kirjoittaminen, nyt onkin hyvä sauma lapata itseensä ruokaa, kun seuraava punnitus on huomenna :D Neuvolakäyntejä onkin nyt joka viikko, mikä on jotenkin ihan hassua, koska eihän mulla ole mitään ihmeellistä... Tosin hyvähän se on, että ovat tarkkoina :)

Tänään oli siis lääkärineuvola.

Viime yö oli täysin syvältä jostain! Mentiin nukkumaan klo 23:00, katsoin kelloa 00:12, 1:21, 1:37, 2:15.3:18, 4:12, 05:38 ja nousin ylös! Ei jumankauta, ja mä vielä muistan noi KAIKKI kellonajat -siis olin oikeasti hereillä, enkä esim. nähnyt unta. Supisteli ja supisteli ja supisteli. Tein mitä vaan ja ähkin ja puhkin, niin supisteli. Ajattelin jo tuolloin kahden ja kolmen välissä, että ihan tosiko tässä nyt jo lähtö tulee -mutta supistelut ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa polttavia tai superkivuliaita. Lisäksi väli oli siinä 45min ja tunnin luokkaa, eikä säännöllistä.

Eli todellinen liskojen yö, sen lisäksi että supisteli, niin tietty myös maha vihloi tuolta kiinnikkeistään -koska kerran supisteli -noidankehä :) Vähän kieltämättä jännitti, mitä lääkäri sanoo, että onko tämä nyt ns. lopun alkua.

Kudoin siis sukkaa, join teetä ja söin sämpylää aamulla, kun muu torppa ja isäntä ja tyttö veti unta huppuun. Koiran mielestä oli tosi kiva, kun äiti alkaa viihdyttämään jo aamun pikkutunneilla, muuten kun "joutuu" tarhaan kun ko. kellonaikoina herää.

Lääkäri oli vähän myöhässä, mutta onneksi ei siinä vaiheessa enää kovasti supistellut. Sinänsä tosi jännä, että vaaka-asennossa supisteli, mutta vähentyi istuessa ja seisoessa? Kai mä oon vähän omituinen :)

Mitään "hälyyttävää" ei kuitenkaan ollut löydöksenä. Kohdunkaulaa vielä 2cm jäljellä, tosin hyvin pehmeä ja sormelle auki jonkun matkaa jo -ollut kuitenkin sormelle auki puolet raskaudesta, kolmas kun on kyseessä. Kuitenkin vauva edelleen melko korkealla, eikä ole siis kiinnittynyt lähtöruutuun, vaikka toki pää alaspäin onkin :)

Painosta oli terkkari tosi yllättynyt (varmaan siksi, kun viimeksi sitä oli tullut sen verran reilusti) että ei ollut tullut lisää kuin 500g per viikko, vaikka oli joulu ym. välissä. En tohtinut sille tädille sanoa, että normaali jouluna mä aina laihdun, koska en tykkää juuri mistään joulun ruuista... Ainoa mitä syön on porkkanalaatikko ja maksalaatikko ja toki muutaman siipaleen kinkkua. Suklaata en syö koskaan, en raskaana tai ilman raskautta, en vaan tykkää siitä. Salmiakkikin kun on kiellettyjen listalla (mä oon kieltämättä tätä kieltoa vähän katsonut läpi sormien...) niin eipä siinä sitten kovasti ole voinut painoa kertyäkään.

Lisäksi rakas vatsani on jälleen alkanut toimia, kiitos luumujen. Aloin syödä viikko takaisin joka päivä ihan pussiluumuja n. 6kpl per päivä ja sen tuntuu pitävän ainakin mun mahan sen verran vetreänä, ettei tarvitse ihan pää punaisena väkertää jäniksen papanaa helpotushuoneessa.

Verenpaine oli yläpaineen osalta vähän koholla (140/77), mutta kuulemma varmastikin johtuu valvomisesta. Ensi viikon torstaina on jälleen neuvola, niin silloin kuulee, onko syytä huoleen. Hb oli myös laskenut "normaalin alarajoille" 118, mutta lääkärin mielestä, ei kannata tässä vaiheessa vielä tuolla arvolla aloittaa rautaa. Kuulemma voi alkaa vielä nousta loppuraskaudesta, arvot on kuitenkin tähän asti olleet niin hyvät.

Sf mitta oli 37cm, tosin sen teki taas lääkäri, mikä viimeksikin sai "liian ison mitan" alkuperäiseen mittaajaan verrattuna, eli sen puoleen en myöskään vielä ole mitenkään odottelmassa "huippuisokokoista vauvaa" Ensi viikolla mittaaja on taas sama, ja luultamasti myös lukemat eri.

Kokonaispainonnousu on nyt ensimmäisen neuvolan ja tämän päivän välillä 13.3 eli ei nyt kuitenkaan mitenkään hälyyttävän korkea -ts. on mahkuja päästä tuosta määrästä varmasti ihan suhtkoht helpolla "eroon" sitten kun on jakautunut.

Vanhoihin vaatteisiin tuskin tulen ikinä mahtumaan, mutta pari vaatekokoa pienemmätkin kelpaa, mitä nyt on käytössä. Musta vähän hirvittää ostella XL ja osittain XXL kokoisia vermeitä, kun joskus sentään on pystynyt laittamaan itsensä XS ja S kokoisiinkin :) Mutta niin ne vaan ajat muuttuu... En mä enää siihen luuviulu aikaan kaipaa (olin siis oikeasti liian laiha) enkä tuskin pääsisikään niihin mittoihin enää, ilman tupakan uudelleen aloitusta (enkä TODELLAKAAN edes ajattele sitä vaihtoehtona), mutta ihan normaalikokoiset vermeet kun saa päälleen, niin olen tyytyväinen.

Nyt siis odotellaan ja puuskutellaan. Toivottavasti vaan ensi yönä saisi nukuttua, musta kun tulee kiukkuinen kuin ampiainen kun liikaa joutuu valvomaan + sattuu koko ajan vähän (supistelee...)

Suuria mullistuksia ei ole tapahtunut auringon alla :)

Tosin närästys ja pahaolo on ehkä aavistuksen helpottanut, luulen että suurin syy on siinä, että syön tasaisesti ja katson mitä syön -eli ei MITÄÄN mikä närästää normiasteikollakin paljon. Toisaalta vedän edelleen sitä Gavisconia heti kun siltä tuntuu, että edes meinaa närästää -eli ennaltaehkäisy on tuossa lääkkeen ottamisessa ehkä sittenkin parempi (kuin odottaa siihen ihan viimeiseen hätään) kaikessa viisastuu.

Nyt on vauvanvaatteet suhtkoht pesty, vielä pitäisi sujauttaa ne lipaston uumeniin. Lisäksi sain lisää vaatteita hyvältä ystävältä viime viikolla, eli nekin pitäisi vielä lajitella omile paikoilleen. Saa nähdä onko vaatteita (tarpeeksi pieniä) tarpeeksi. Ainakin silmämääräisesti niitä on ihan tarpeeksi, koska ainakaan parista edellisestä eivät nuo ihan pienimmät vaatteet ole päälle sopineet kovin pitkään. Ruokahalua on nimittäin piisannut molemmilla sen verran, että reidet ja hauikset ovat alkaneet pullistella vaatteissa hyvinkin nopeasti :)

Sänky haettiin myös lauantaina, ja se pitäisi vielä kasata. Vaunut on, hoitopöytä on ja myöskin turvakaukalo. Kaikki siis on odottamassa ja valmiudessa. Mietin, että laitan myös sairaalakassin valmiiksi -jotta ei ainakaan vauva synny ajoissa ;) Isäntä on kuitenkin syntynyt 3 viikkoa etuajassa, eli jos on kuitenkin mennyt bongaamaan sen puolen geenejä tuon poistulon suhteen :) Mitään oireita ei kuitenkaan ole, ja vatsakin on vielä sen verran ylhäällä, että tuskin tässä nyt mitään pikalähtöjä tulee ihan lähiaikoina :) Molemmat edellisethän ovat saapuneet maailmaan 12 tunnin sisällä lasketusta ajasta -eli sen puoleen ovat olleet hyvinkin täsmällisiä :)

Sängyn paikkaa vielä vähän zoomailtiin eilen illalla, ilmeisesti se nyt tulee paikkan joka ei ole ideaalinen yöheräämisten kannalta, mutta vaakakupissa painaa ikkunan vieri, enkä siihen kyllä laita lapsen sänkyä. Ikkunoista vetää kuitenkin aina jonkun verran.

Eilen saatiin myös raivattua yläkerran eteinen, joka on siis tähän asti ollut se kämpän kaatopaikka. Siihen on ollut niin "näppärä" nostaa vain pois tieltä "tarpeetonta" tavaraa, pois silmistä alakerrasta... Nyt on turhat viety pois, ja samalla sain myös usutettua isännän auttamaan siivoamaan mattokaapin -mikä on ollut to-do listalla jo jonkun aikaa. Nyt en kuitenkan enää jaksa / pysty nostelemaan raskaita mattoja. Nyt on hyvä mieli, koska kaappiin sai myös säilöttyä kaikkea muuta -pois silmistä :)

Isäntä myös kunnostautui yläkerran vessan suhteen. Sinne saatiin vihdoin vesipiste ja käsisuihku, olin asettanut näille takarajaksi synnytyksen. Noille molemmille kun tulee käyttöä ihan varmasti kun vauva syntyy. Ei ole kiva zombailla rappuja alakertaan joka kerran kun pitää pestä pyllyä tai hoitaa omaa alakertaa synnytyksen jälkeen. Nyt on siis sekin puoli hoidossa ja isäntä saikin extrakehut ;)

Eilen lisäksi zoomailtiin myös eteisen säilytystiloja. Olen asiasta monta kertaa "marmattanut" mutta kuten kaikki naisihmiset hyvin tietävät -ei mitään tapahdu, ennenkuin on konkreettista faktaa ja toimintasuunnitelman poikanen :D Muutin siis suunnitelmaa, ja annoin ehdotuksen miten kaapit ja muut härpäkkeet PITÄÄ järjestää -jolloin alkoi jo herua vastasuunnitelmaakin ja lopputuloksena heiluttiin jo mittanauhan kanssa eteisessä ;) Insinöörismieshän ei tee mitään, ellei ole faktoja -tyhmä minä kun olin tämän taas hetkellisesti unohtanut :)

Toteutusta vielä uupuu, mutta tunnetusti asian pitää antaa nyt hetken muhia, jottei vastapuolella heitä ns. vastareaktiota päälle :D

Nyt siis odotellaan ja ihmetellään. Tällä viikolla on perjantaina lääkärineuvola niin kuulee numeropuolelta missä mennään. Lihonut olen ihan halvatusti! Osittain on toki turvotustakin, mutta kyllä nyt viimeinen viikko on tullut heitettyä karkkia ja roskaruokaa ihan surutta naamariin... Ei sitä aina jaksa olla niin terveellisesti :)

Vihdoinkin sain itseäni niskasta kiinni ja sain tuon kameran iskettyä miehen kouraan :)

Alun telkkarin tädin ilme kertoo lähes kaiken... Joo, on iso joo...

Viimoseksi yhdistin kuvan kuukauden takaa ja tilanteen nyt. Eihän se maha ehkä sinänsä ole niin kovasti enää kasvanut, mutta muuttanut kylläkin muotoaan. Mun silmääni tää on niin perinteinen poikamaha kuin olla ja voi, mutta ihan tismalleen saman mallisella mahalla vajaa vuosi sitten syntyi sukuun tyttö -eli en nyt menis 100% veikkaamaan vielä tämän perusteella :)

Uusi vuosi otetaan vastaan rauhallisesti ja oloa kuulostellen -ilmeisesti ihan kotosalla, koska koiran röhnäkekin on vähän kipeänä.

Huomaa blogin päivitystahdista, että on vähän väsy. Yhden päivän voi olla ihan hyvä, mutta sitten alkaakin väsyttää ihan sikana...

Närästää ja ilmaa kertyy mahaan ihan älyttömiä määriä. Enää en edes kuvittele syöväni tai juovani, ilman sen jälkeistä Gaviscon hörppyä. Jos ollaan liikenteessä niin noin tunniksi saa helpotuksen Renniellä, mutta painava ja ihan karsea olo tulee sen jälkeen -eikä siihen auta kuin Gaviscon ja lepo.

Muuten ei ole mitään suurempia vaivoja, selkäkin on rauhoittunut nyt kun on ollut kotona, ja saa vaihdeltua asentoa aina olotilan mukaan. Läppäri on kätevä siitä, ettei jää maailman meno "pimentoon" kun se kulkee mukana -kiitos langattoman verkkoyhteyden!

Itsellä on jotenkin ihan epätodellinen olo, vauvan vaatteita ole pessyt ja viikkaillut, mutta jotenkin tuntuu, että eihän ne nyt meille ole... Ei siis konkretisoidu vauva tässäkään raskaudessa kuin vasta sitten kun on ulkomaailmassa. Nyt myös erilaiset pelot ovat saaneet valtaa, näen ihmeellisiä unia, mitä kaikkea menee pieleen. Ehkä takaraivossa kummitelee myös miehen serkun kuolleena syntynyt vauva ihan meidän alkuraskausviikoilta. Se tapahtuma on osaltaan myös laimentanut kaikki vauvaan liittyvät hehkutukset -jos kuitenkin käy huonosti... Eihän niin saisi ajatella, mutta minkä ihminen luonnolleen mahtaa.

Hengissä siis ollaan, ruuat (mitkä milloinkin) aiheuttaa edelleen yökötystä. Parhaiten edelleen menee tilanteessa kuin tilanteessa suolainen roskaruoka, vaikka sekin voi tökkästä kesken annoksen...

Enää siis kuukauden päivä ETA päivään. Tosin mies on syntynyt aikoinaan 3 viikkoa etuajassa... Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole mitään tuntemuksia siihen suuntaan, että mitään tapahtuisi -ainakaan nyt tänä vuonna :)